Tästä nimestä puhutaan nyt: Anna Hofman-Uddgren
Anna Maria Victoria Hofman-Uddgren oli ruotsalainen näyttelijä, teatterinjohtaja ja elokuvaohjaaja.

Anna Maria Victoria Hofman-Uddgren (o.s. Hammarström; 23. helmikuuta 1868 Tukholma – 1. kesäkuuta 1947 Tukholma) oli ruotsalainen näyttelijä, teatterinjohtaja ja elokuvaohjaaja. Häntä pidettiin pitkään Ruotsin ensimmäisenä naispuolisena elokuvaohjaajana, mutta nykyisin kyseisen tittelin katsotaan kuuluvan Ebba Lindkvistille.
Hofman-Uddgren syntyi avioliiton ulkopuolisena lapsena, ja hän itse uskoi isänsä olevan Oskar II. Kuningas antoi äidille jonkin verran elatusapua ja rahoitti tyttären muuton 17-vuotiaana Pariisiin, missä hän oppi kieltä, kulttuuria ja esiintymistaitoja. Hofman-Uddgrenin mentorina Ranskassa toimi oopperalaulaja Augusta Öhrström, jonka kautta hän myös tutustui useisiin ruotsalaisiin taiteilijoihin. Kun Oskarille selvisi, että Hofman-Uddgren oli Pariisissa luomassa uraa artistina, hän lopetti rahallisen tukensa. Hofman-Uddgrenin täytyi tämän jälkeen ansaita itse elantonsa esiintymällä, ja hän päätyi muun muassa teatteriseurueen mukana Italiaan. Samoihin aikoihin hän tutustui ranskalaiseen aatelismieheen ja tuli raskaaksi. Mies jätti hänet raskauden tultua ilmi ja Hofman-Uddgren joutui palaamaan Ruotsiin, missä hän synnytti tyttären kesällä 1891.
Ruotsiin palattuaan Hofman-Uddgren alkoi tehdä kiertueita ja löi läpi varietee-esityksillään Djurgårdenissa vuonna 1893. Hän oli tuolloin juuri vaihtanut syntymänimensä Hammarströmin taiteilijanimeensä Hofmaniin. Hänestä tuli vuosisadan vaihteen tukholmalaisen viihde-elämän keskeisiä henkilöitä. Kun väkiviinan tarjoilu varieteeteatterissa kiellettiin vuonna 1896, monet miesomistajat jättivät alan ja teatterien pyörittäminen siirtyi enemmän naisille, ja myös Hofman-Uddgrenista tuli teatterinjohtaja. Alun vaikeuksien jälkeen – teatteri paloi maan tasalle vuonna 1899 – hän saavutti suurta menestystä.
Elokuva oli tullut Ruotsissa tunnetuksi Tukholmassa vuonna 1897 järjestetyn suuren taide- ja teollisuusnäyttelyn yhteydessä, ja Hofman-Uddgren otti sen pian osaksi teatterinäytöksiään. Vuonna 1911 hän ohjasi itse ensimmäisen elokuvansa, Stockholmsfrestelser, jossa näytteli muun muassa Gösta Ekman. Seuraavana vuonna hän ohjasi August Strindbergin romaaniin perustuvan Fadrenin. Kaikkiaan hän ohjasi kuusi elokuvaa. Käsikirjoituksessa avusti usein hänen miehensä, toimittaja Gustaf Uddgren. Pariskunta sai yhdessä viisi lasta.
Hofman-Uddgren katosi julkisuudesta 1920-luvun alussa ja keskittyi perhe-elämään. Hän kuoli 79-vuotiaana 1947, ja hänet on haudattu Skogskyrkogårdeniin.
Artikkeli perustuu Wikipedian sivuun Anna Hofman-Uddgren (CC BY-SA 4.0). Otsikko on Ilta-Wikin muotoilema.


