Elisabet (elokuva) – näin se tehtiin
Elisabet tai Elisabeth on vuonna 1998 valmistunut Shekhar Kapurin ohjaama historiallinen draamaelokuva, joka kertoo 1500-luvulla eläneen Englannin hallitsija…

Elisabet tai Elisabeth (engl. Elizabeth) on vuonna 1998 valmistunut Shekhar Kapurin ohjaama historiallinen draamaelokuva, joka kertoo 1500-luvulla eläneen Englannin hallitsija Elisabet I:n valtaannoususta ja hallitsijakauden alkupuoliskosta. Pääosaa esittää Cate Blanchett.
British Film Instituten valitsemat asiantuntijat äänestivät Elisabetin vuonna 1999 yhdeksi kaikkien aikojen sadasta parhaasta brittielokuvasta.
Elokuvalle valmistui vuonna 2007 jatko-osa Elisabet – kultainen aikakausi, joka sijoittuu 1580-luvulle.
Juoni
On vuosi 1558. Roomalaiskatolinen Englannin Maria I (Kathy Burke) kuolee kohtusyöpään, jolloin hänen protestanttisesta sisarpuolestaan, Elisabetista (Cate Blanchett), tulee uusi kuningatar. Elisabet on aiemmin ollut vangittuna epäiltynä juonittelusta Marian murhaamiseksi. Nyt hänet kuitenkin vapautetaan kruunajaisia varten. Elokuva näyttää Elisabetin kosijoiden ympäröimänä. Kosijoihin kuuluu muun muassa Anjoun herttua Henrik (Vincent Cassel), jolle Elisabet antaa kuitenkin rukkaset. Burghleyn paroni William Cecil (Richard Attenborough) usuttaa nuorta kuningatarta menemään naimisiin, sillä se turvaisi tämän vallan. Elisabet aloittaa kuitenkin suhteen lapsuudenrakastettunsa, Leicesterin jaarli Robert Dudleyn (Joseph Fiennes), kanssa. Cecil on kuitenkin hyvin tietoinen salasuhteesta ja tekee selväksi sen, ettei monarkilla ole oikeutta yksityiselämään.
Elisabet joutuu valtakautensa aikana kohtamaan useita uhkia, kuten Norfolkin herttuan (Christopher Eccleston), katolisen serkkunsa Skotlannin Maria Stuartin, joka juonittelee hänen murhaansa, sekä Skotlannin sijaishallitsijan Maria Guisen (Fanny Ardant), joka liittoutuu Ranskan kanssa voidakseen hyökätä Englannin kimppuun. Elokuvan lopussa Norfolk teloitetaan rangaistukseksi juonistaan, ja Elisabetin neuvonantaja Francis Walsingham (Geoffrey Rush) salamurhaa Maria Guisen.
Elisabet karkottaa Dudleyn pysyvästi hovistaan, kun saa tietää tämän olevan naimisissa. Elisabet lakkaa lopulta harrastamasta miesten kanssa seksiä kokonaan, koska hän uskoo sellaisten suhteiden antavan miehille liiaksi valtaa häneen. Katkaistuaan yhteydet Dudleyyn Elisabet alkaa käydä yhä ankarammaksi ja määrätietoisemmaksi: eräässä kohtauksessa hän valmistelee huolella puhetta uppiniskaiselle parlamentille muuttaakseen Englannin protestanttiseksi maaksi.
Elisabet saattaa myös käyttäytyä silloin tällöin armottomasti; hän esimerkiksi tuomitsee silmääkään räpäyttämättä teloitettavaksi ihmisiä, joiden hän uskoo olevan uhaksi vallalleen, ja ottaa oikeaksi kädekseen machiavelliläisen Walsinghamin, joka on täysin kykynevä kiduttamaan ja tappamaan ihmisiä omin käsin.
Elokuva päättyy Elisabetin omaksuessa valkeakasvoisen ja -pukuisen ”neitsytkuningattaren” roolin ja aloittaessa Englannin kultaisen aikakauden.
Näyttelijät
| Cate Blanchett | … | kuningatar Elisabet I |
| Geoffrey Rush | … | Sir Francis Walsingham |
| Christopher Eccleston | … | Thomas Howard, Norfolkin herttua |
| Joseph Fiennes | … | Robert Dudley, Leicesterin jaarli |
| Richard Attenborough | … | Sir William Cecil, Burghleyn paroni |
| Edward Hardwicke | … | Henry Fitzalan, Arundelin jaarli |
| Angus Deayton | … | valtiovarainministeri Waad |
| Daniel Craig | … | John Ballard |
| Éric Cantona | … | Ranskan lähettiläs Paul de Foix |
| James Frain | … | Espanjan lähettiläs Álvaro de la Quadra |
| Fanny Ardant | … | Maria Guise |
| Vincent Cassel | … | Anjoun herttua Henrik |
| Kathy Burke | … | kuningatar Maria I |
| Emily Mortimer | … | Kat Ashley |
| Kelly Macdonald | … | hovineito Isabel Knollys (fiktiivinen, perustuu osin Lettice Knollysiin) |
| Amanda Ryan | … | Lettice Howard, Norfolkin herttuan rakastajatar (fiktiivinen) |
| John Gielgud | … | paavi Pius V |
| Terence Rigby | … | piispa Stephen Gardiner |
Artikkeli perustuu Wikipedian sivuun Elisabet (elokuva) (CC BY-SA 4.0). Otsikko on Ilta-Wikin muotoilema.


