Ihan sama – tämän tarinan harva tietää
Ihan sama on suomalainen Jarmo Lampelan ohjaama kuusiosainen nuortensarja, joka kertoo eliittikouluun eristetyn pojan sekä hylätyn ja huostaanotetun tytön…


Ihan sama on suomalainen Jarmo Lampelan ohjaama kuusiosainen nuortensarja, joka kertoo eliittikouluun eristetyn pojan sekä hylätyn ja huostaanotetun tytön ystävyydestä kuvitteellisessa Merimaan kaupungissa. Yle TV2 esitti sarjan 18.–27. huhtikuuta 2014. Yle TV2 HD-kanavan lähetys lähetettiin 5.1-monikanavaäänellä. Yle Areenassa sarjan ensimmäinen osa julkaistiin ennakkoon 11. huhtikuuta 2014 ja loput jaksot 18. huhtikuuta 2014.
Sarjaa on kuvattu Helsingissä, Lahdessa, Porvoon saaristossa, Härmässä, Naantalissa, Kilpisjärvellä, Saana-tunturilla, Tallinnassa ja Kreetalla. Kuvauksissa käytettiin lähes tuhatta eri avustajaa. Lähitulevaisuuteen sijoittuvaa sarjaa varten tehtiin lähes 300 efektikuvaa tulevaisuuden maailman luomiseen. Sarjassa kuultavan musiikin esittää Radion sinfoniaorkesteri.
Juoni
12-vuotias Kasper opiskelee Nerolan eliittikoulussa. Kasper kuluttaa päivänsä harjoittelemalla ja illat esiintymislavalla, jossa koulun opiskelijat esiintyvät omassa televisio-ohjelmassaan. Kasper ei kuitenkaan ole onnellinen, vaan näkee jatkuvasti unta vapaasta elämästä ja Iidasta, tytöstä, jota ei ole koskaan tavannut. Sijaisperheessä asuva 13-vuotias Iida puolestaan haluaa huomiota koko maailmalta, mutta erityisesti biologiselta äidiltään.
Rooleissa
| Nuutti Konttinen | … | Kasper |
| Vilma Sippola | … | Iida |
| Jemina Sillanpää | … | Havela Himóna |
| Seela Sella | … | Helle Häviö |
| Jari Virman | … | Jarmo Oittinen |
| Eeva Soivio | … | Anna Oittinen |
| Kreeta Salminen | … | Marjatta Minski |
| Antti Virmavirta | … | Raine |
| Sari Havas | … | Mirkku Peltola |
| Jon-Jon Geitel | … | Agentti |
| Riitta Havukainen | … | Taimi-mummo |
| Niko Saarela | … | Poliisi Aapo |
| Sara Melleri | … | Poliisi |
| Asko Vaarala | … | Poliisi |
| Daniel Virtanen | … | Elias |
| Ronja Kuoppamäki | … | Aino |
| Anna Kare | … | Jemina |
Jaksot
| Jakso | Nimi | Ensiesitys TV:ssä | Uusinnat TV:ssä | ||
|---|---|---|---|---|---|
| 1. | Kuka sinä olet? | 18. huhtikuuta 2014 | 21. huhtikuuta 2014 | 1. kesäkuuta 2014 | 5. syyskuuta 2014 |
| 2. | Alin taju | 19. huhtikuuta 2014 | 21. huhtikuuta 2014 | 1. kesäkuuta 2014 | 12. syyskuuta 2014 |
| 3. | Paikanvaihto | 20. huhtikuuta 2014 | 21. huhtikuuta 2014 | 1. kesäkuuta 2014 | 19. syyskuuta 2014 |
| 4. | Meidän joukkue | 25. huhtikuuta 2014 | 28. huhtikuuta 2014 | 1. kesäkuuta 2014 | 26. syyskuuta 2014 |
| 5. | Tuhlaajapojan paluu | 26. huhtikuuta 2014 | 28. huhtikuuta 2014 | 1. kesäkuuta 2014 | 3. lokakuuta 2014 |
| 6. | Olet ajatustesi näköinen | 27. huhtikuuta 2014 | 28. huhtikuuta 2014 | 1. kesäkuuta 2014 | 10. lokakuuta 2014 |
Artikkeli perustuu Wikipedian sivuun Ihan sama (CC BY-SA 4.0). Otsikko on Ilta-Wikin muotoilema.


