tiistaina 22. syyskuuta
URHEILU

Kuka oikeastaan on Jonne Virtanen?

Jonne Virtanen on suomalainen entinen jääkiekkoilija ja nykyinen jääkiekkovalmentaja. Hän on Jukurien päävalmentaja.

Jonne Virtanen (s. 13. maaliskuuta 1988 Turku) on suomalainen entinen jääkiekkoilija ja nykyinen jääkiekkovalmentaja. Hän on Jukurien päävalmentaja. Hän oli pelipaikaltaan keskushyökkääjä, mutta pelasi myös toisinaan laidassa. Virtanen pelasi urallaan SM-liigaa SaiPassa, JYPissä, Lukossa, TPS:ssä ja Sportissa yhteensä yli 700 ottelua runkosarja- ja pudotuspelit mukaan lukien. Hän voitti JYPissä Suomen-mestaruuden vuonna 2012, SM-pronssia vuosina 2010 ja 2013 sekä European Trophyn vuonna 2013. Virtanen kuului sekä TPS:n että Sportin kapteeniston yhteensä neljän kauden ajan. Hän pelasi myös yhden kauden Tanskan pääsarjassa. Pelaajauransa jälkeen hän on toiminut valmentajana.

Virtasta on luonnehdittu pelityyliltään voimahyökkääjäksi ja hän pelasi useimmiten alemmissa ketjuissa. Virtanen on tunnettu myös yhtenä Suomen seuratuimmista jääkiekkoilijoista sosiaalisessa mediassa.

Ura

Seuraura

Juniorivuodet ja ensimmäiset SM-liigakaudet SaiPassa

Virtanen on Turun Weikkojen kasvatti. Hän pelasi juniorina TuTossa sekä Turun Palloseurassa. Kauden 2004–2005 hän pelasi Kiekko-67:n B-nuorissa. Kaudeksi 2006–2007 18-vuotias Virtanen siirtyi TPS:stä SaiPan A-nuoriin. Hän oli 10 osumallaan joukkueen toiseksi paras maalintekijä Markus Rämän jälkeen. Virtanen keräsi myös 99 jäähyminuuttia, joilla hän sijoittui A-nuorten SM-liigan jäähypörssissä seitsemänneksi. Virtanen debytoi kauden aikana myös miesten peleissä pelattuaan kaksi ottelua sekä SaiPan SM-liigajoukkueessa, että Mestistä alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa.

Kaudella 2007–2008 Virtanen vakiinnutti paikkansa SaiPan SM-liigajoukkueessa, jossa tulokaskausi toi 41 runkosarjaottelussa neljä syöttöpistettä sekä 83 jäähyminuuttia. Hän sai peliaikaa aluksi tappelutaitojensa ansiosta, mutta sittemmin myös pelillisillä ansioillaan. Virtanen pelasi kauden aikana myös kolme Mestis-ottelua lainalla Savonlinnan Pallokerhossa. Tammikuussa 2008 hän teki kaksivuotisen jatkosopimuksen SaiPan kanssa.

Kaudella 2008–2009 Virtanen teki SaiPassa 39 runkosarja- ja yhdessä playout -ottelussa tehot 1+8=9. Hänen liigauransa avausmaali syntyi 3. tammikuuta 2009 Rauman Lukkoa vastaan. Virtanen pelasi kauden aikana myös viisi Mestis-ottelua lainalla Kotkan Titaaneissa.

Heinäkuussa 2009 SaiPa purki Virtasen sopimuksen kurinpidollisiin syihin vedoten, kun hän tappeli baarissa seuran junioripäällikön kanssa.

JYP 2009–2014

Elokuussa 2009 Virtanen siirtyi try-outille JYPiin, kun joukkueen päävalmentaja Risto Dufva halusi antaa hänelle mahdollisuuden. Virtanen sai kahden viikon jälkeen kaksivuotisen sopimuksen. Hän pelasi kauden 2009–2010 kuitenkin suurimmaksi osaksi JYPin farmijoukkue D Teamissa, jossa Virtanen voitti kauden päätteeksi Mestis-hopeaa. SM-liigan puolella hän pelasi neljä ottelua.

Kauden 2010–2011 Virtanen aloitti D-Teamissa, mutta pääsi kuitenkin kauden edetessä JYPin SM-liigajoukkueeseen. Hän teki 38:ssa runkosarjaottelussa tehot 4+5=9 sekä neljässä playoff-ottelussa tehot 2+1=3. Virtanen teki liigauransa ensimmäisen playoff-maalin 21. maaliskuuta 2011 pelatun kolmannen puolivälieräottelun Tampereen Ilvestä vastaan. Virtanen nousi joukkueensa kannattajien suosioon ja hänen mukaansa myös nimettiin JYP-ravintola Hurrikaaniin purilainen nimeltä Jonne-burger. Tammikuussa 2011 Virtanen teki 1+1-vuotisen jatkosopimuksen JYPin kanssa.

Myös kauden 2011–2012 Virtanen aloitti JYPin farmissa, tällä kertaa nimensä D Teamista JYP-Akatemiaksi vaihtaneessa joukkueessa. Jo edelliskaudella JYPissä hieman hillitymmin pelannut Virtanen keräsi SM-liigan runkosarjan aikana vain kaksi jäähyminuuttia. Hän voitti kauden päätteeksi Suomenmestaruuden. Tammikuussa 2012 JYP käytti Virtasen sopimuksessa olleen option ja teki vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Kaudella 2012–2013 Virtanen teki SM-liigan yhden kauden piste-ennätyksensä tehoilla 7+12=19. Hän voitti kauden päätteeksi SM-pronssia.

Toukokuussa 2013 Virtasen kerrottiin tehneen sopimuksen sekä Helsingin IFK:n että JYPin kanssa. SM-liigan näkemyksen mukaan hän oli yksiselitteisesti HIFK:n pelaaja ja katsoi, että Virtanen ja HIFK tekivät suullisen ja sitovan pelaajasopimuksen ennen kuin hän yllättäen allekirjoitti jatkosopimuksen JYPin kanssa. Koko kesän jatkunut sopimuskiista sai ratkaisunsa elokuussa, kun seurat lopulta lopulta sopivat Virtasen jatkavan JYPissä ja SM-liiga hyväksyi ratkaisun. Hän voitti kaudella 2013–2014 European Trophyn mestaruuden.

Lukon kautta takaisin TPS:ään

Virtasen sopimus JYPin kanssa olisi jatkunut myös kauden 2014–2015, mutta hän purki sopimuksensa yhteisymmärryksessä joukkueen kanssa ja siirtyi 1+1-vuotisella sopimuksella Rauman Lukkoon. Joukkuetta valmensi Virtaselle JYPistä tuttu Risto Dufva. Lukko ei käyttänyt hänen sopimuksessaan ollutta optiota, vaan Virtanen palasi kaudeksi 2015–2016 kotikaupunkiinsa ja siirtyi kaksivuotisella sopimuksella TPS:ään. Lokakuussa 2016 hän teki peräti nelivuotisen jatkosopimuksen joukkueen kanssa.

Kaudella 2016–2017 Virtanen jakoi Mestarien liigassa TPS:n sisäisen tehotilaston voiton kolmen muun pelaajan kanssa lukemalla +5.

Kaudeksi 2017–2018 Virtanen nimettiin TPS:n varakapteeniksi. Hänen kauteensa mahtui myös noin kuukauden mittainen toipumisjakso syyskaudella tulleen, leikkaushoitoa vaatineen vamman vuoksi. TPS:n kauden 2018–2019 päätyttyä, huhtikuussa 2019 Virtanen joutui pienen kohun keskelle, sillä hänestä levisi internetissä mm. suositulla keskustelupalstalla valokuva, jossa Virtanen oli sammunut karaokebaarin penkille ilman vaatteita. Hänen yllään oli vain sukat. Virtasen viereisessä pöydässään laulettiin karaokea.

Potkut TPS:stä ja siirtyminen Tuton kautta Tanskaan

2. syyskuuta 2019 Virtanen joutui laajemman kohun keskelle, kun TPS ilmoitti yllättäen hyllyttäneensä hänet toistaiseksi kaikesta seuran toiminnasta. Mediassa tämän syyksi yleisesti epäiltiin Virtasen epäasiallista käyttäytymistä joukkueen pelireissulla Tanskassa, mutta Virtasen mukaan reissun tapahtumia pidetään "keppihevosena". Virtanen itse kertoi samalla omalla Twitter-tilillään 12. syyskuuta, että hänen sopimuksensa purettiin 5. syyskuuta. Virtasen mukaan purkamisen syyksi ilmoitettiin epäasiallinen käyttäytyminen ja runsas alkoholin käyttö työtehtävissä. Hän myöntää käyttäneensä alkoholia rookie-illallisella ja kärsineensä seuraavana päivänä niin sanotusta ”dagen efteristä” sekä ottaneensa yhden oluen lentokentällä. Virtanen ei omien sanojensa mukaan ole kuitenkaan käyttänyt alkoholia varsinaisissa työtehtävissään eli pelaamisessa ja harjoittelussa. Hän kertoi tiedotteessaan, että tapausta käsitellään riidanratkaisuelimissä. Pian Virtasen tiedotteen jälkeen TPS vahvisti lyhyesti purkaneensa hänen sopimuksensa perustelluista ja harkituista syistä.

16. tammikuuta 2020 välimiesoikeus lopulta katsoi TPS:n irtisanoneen laittomasti Virtasen sopimuksen. TPS joutui maksamaan hänelle 12 kuukauden palkkaa vastaavan summan eli 98 500 euroa. Lisäksi TPS velvoitettiin korvaamaan Virtasen 30 145 euron oikeudenkäyntikulut sekä 7 000 euron välimiehen palkkion.

19. syyskuuta 2019 Virtanen vahvisti Tuton Mestis-joukkuetta Suomen Cupin ottelussa. Seuraavalla viikolla hän teki seuran kanssa 2. marraskuuta asti kestävän sopimuksen. Seitsemän siellä pelatun ottelun jälkeen lokakuussa Virtanen kuitenkin löysi itselleen uuden seuran siirryttyään loppuvuoden 2019 kattavalla sopimuksella Tanskan pääsarjan Herning Blue Foxiin. Hänen sopimuksensa sisälsi option loppukaudesta 2019–2020. Päivää ennen sopimuksensa päättymistä Blue Fox käytti Virtasen sopimuksessa olleen option ja teki hänen kanssaan loppukauden kattavan jatkosopimuksen.

Siirtyminen Sportiin

Kaudeksi 2020–2021 Virtanen palasi SM-liigaan kun hän siirtyi vuoden mittaisella sopimuksella Vaasan Sportiin. Joukkuetta valmensi Virtaselle JYPistä ja Lukosta tuttu Risto Dufva. Hänet nimettiin Sportin varakapteeniksi. Alkukaudella Virtanen johti yllättäen joukkueensa sisäistä pistepörssiä ja kantoi myös Veikkauksen Kultaista kypärää, kunnes hän loukkasi selkänsä harjoituksissa. Maaliskuun 2021 lopulla Virtanen kertoi joukkuetoverinsa, maalivahti Niko Hovisen vetämässä Papin Aamukahvit -podcastissa kärsineensä kauden aikana myöhemmin myös peräpukamista sekä saaneensa jalkaansa luistimenviillon, minkä johdosta hänen reisilihaksensa repesi. Helmikuussa Virtasen poika sai koulustaan koronavirustartunnan, jonka myötä Jonne Virtanen itsekin sairastui ja hän oli yli kolme viikkoa sivussa. Virtanen pelasi runkosarjassa lopulta 38 ottelua tehopistein 4+8=12.

Maaliskuussa 2021 Virtanen teki seuran kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Joulukuussa 2021 Virtanen ilmoitti lopettavansa uransa kauden jälkeen.

Maajoukkueura

Virtanen edusti Suomea alle 20-vuotiaiden neljän maan turnauksessa elo-syyskuun 2007 vaihteessa.

Valmennusura

Virtanen nimettiin Mestis-joukkue Tuton päävalmentajaksi huhtikuussa 2023. Tammikuussa 2025 Virtanen siirtyi Jukurien päävalmentajaksi.

Muuta

Virtasen perheeseen kuuluu vaimo ja kolme lasta. Hänen pikkuveljensä Jesse Virtanen pelasi omalla urallaan hyökkääjänä Mestis-tasolla asti. Jonne Virtanen on saanut pitkäaikaisen "Teurastaja" -lempinimensä jääkiekkovaikuttaja Jukka Suutarilta.

Heinäkuussa 2018 Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi Virtasen ja hänen silloisen joukkuetoverinsa Jerry Ahtolan osallisuudesta nuuskan myyntiin ja salakuljetukseen. He molemmat myönsivät esitutkinnassa ostaneensa jutun päätekijältä nuuskaa koko vuoden 2016 ajan. Virtanen tuomittiin maksamaan 40 päiväsakkoa yhteensä 2440 euroa sekä lisäksi tupakka- ja arvonlisäveroa 3181,90 euroa.

Lokakuussa 2020 Virtanen avautui Ilta-Sanomille antamassaan haastattelussa kärsineensä alkoholismista. Hän kutsuu itseään "tuurijuopoksi". Virtanen kertoi hakeutuneensa saman vuoden vapun jälkeen päihdekuntoutukseen, eikä hän ole omien sanojensa mukaan nauttinut tämän jälkeen alkoholia.

Pelaajauransa lopetettuaan huhtikuussa 2022 Virtanen avasi Twitch-striimauspalveluun kanavan Monsterimonni LIVE.

Tilastot

    Runkosarja   Pudotuspelit   Palkinnot
Kausi Joukkue Liiga O M S Pist. RM O M S Pist. RM            
2005–2006 TPS A-SM 30 3 2 5 49
2006–2007 SaiPa A-SM 35 10 9 19 99
SaiPa SM-liiga 2 0 0 0 0
Suomi U20 Mestis 2 0 0 0 0
2007–2008 SaiPa A-SM 14 1 3 4 30
SaiPa SM-liiga 41 0 4 4 83
SaPKo Mestis 3 0 1 1 4
2008–2009 SaiPa A-SM 5 1 1 2 2
SaiPa SM-liiga 39 1 8 9 55
Titaanit Mestis 5 1 1 2 2
2009–2010 JYP SM-liiga 4 0 0 0 2
D Team Mestis 35 6 8 14 65 12 3 3 6 29
2010–2011 JYP SM-liiga 38 4 5 9 16 4 2 1 3 0
D Team Mestis 9 5 3 8 4
2011–2012 JYP SM-liiga 41 3 4 7 2 12 1 2 3 31
JYP-Akatemia Mestis 11 2 7 9 2
2012–2013 JYP SM-liiga 56 7 12 19 12 11 1 1 2 24
2013–2014 JYP SM-liiga 47 2 7 9 43 7 0 0 0 14
JYP-Akatemia Mestis 8 2 3 5 4
2014–2015 Lukko SM-liiga 58 4 11 15 72 14 1 1 2 4
2015–2016 TPS SM-liiga 60 4 5 9 58 8 0 0 0 27
2016–2017 TPS SM-liiga 58 3 11 14 41 6 0 3 3 2
2017–2018 TPS SM-liiga 42 1 4 5 39 7 1 2 3 2
2018–2019 TPS SM-liiga 56 3 9 12 48 5 1 0 1 2
2019–2020 TUTO Hockey Mestis 7 3 3 6 4
Herning Blue Fox Tanska 36 9 18 27 24
2020–2021 Sport SM-liiga 38 4 8 12 16 2 0 0 0 0
2021–2022 Sport SM-liiga 46 2 2 4 10
15 kautta yhteensä SM-liiga 626 38 90 128 497 76 7 10 17 106
8 kautta yhteensä Mestis 78 19 26 45 85 12 3 3 6 29
1 kausi yhteensä Tanska 36 9 18 27 24

Artikkeli perustuu Wikipedian sivuun Jonne Virtanen (CC BY-SA 4.0). Otsikko on Ilta-Wikin muotoilema.

Lue myös