Kvinoa – tämän tarinan harva tietää

Kvinoa eli kinua (Chenopodium quinoa) on eteläamerikkalainen hiilihydraattipitoinen ruokakasvi. Se ei ole heinäkasvi kuten viljat, mutta sen siemeniä käytetään ruoanvalmistuksessa viljojen tapaan, kuten riisin tapaan keitettynä. Kvinoa sisältää monipuolisesti välttämättömiä aminohappoja, ja se on gluteenitonta.

Kvinoa on yksivuotinen kasvi, joka saattaa kasvaa 2,5 metriä korkeaksi.

Lehdet kasvavat yleensä vuorottaisesti. Lehtien koko vaihtelee paljon. Niiden reunat voivat olla ehyet, hampaiset tai sahalaitaiset. Alapuolella on usein karvapeite. Nuoren kasvin lehdet ovat yleensä vihreät, ja kypsyessään ne muuttuvat keltaiseksi tai punertavaksi.

Kukinto kasvaa kasvin yläosasta. Se on tavallisesti runsaasti haaroittunut röyhy, pituudeltaan 15–70 senttimetriä. Kukinnon väri vaihtelee genotyypin mukaan. Yleisimpiä värejä ovat keltainen ja punainen, joita on 90 prosentilla kasveista. Kukissa ei ole terälehtiä.

Kvinoan siemenet muodostavat rypäsmäisiä röyhyjä. Siemenet voivat olla väriltään punaisia tai mustia tai kuorittuna valkoisia. Ravintosisällöltään lajikkeet ovat samankaltaisia. Valkoiset siemenet sisältävät vähemmän kuitua kuin punaiset ja mustat. Siementen maku on mieto ja pähkinäinen. Punaiset ja mustat siemenet ovat kiinteämpiä ja voimakkaamman makuisia kuin valkoiset siemenet.

Kvinoa kestää hyvin monenlaista maaperää, ilmastoa, kuivuutta, pakkasta, suolaisuutta, tauteja ja tuholaisia. Kvinoa menestyy parhaiten hiekkaisessa maaperässä ja hiekansekaisessa savessa, joka läpäisee vettä hyvin. Se kasvaa myös heikkolaatuisessa maaperässä, joka on kuivaa tai vetistä tai jonka pH-arvo on alimmillaan 4,8 ja ylimmillään 9,5. Kvinoa kasvaa suhteellisessa ilman kosteudessa 40–88 % välillä. Se kestää aina neljän asteen pakkasia ja 38 asteen helteitä, mutta sen ihannelämpötila on 15–20 astetta. Se tuottaa kohtalaista satoa alimmillaan 100–200 millimetrin vuotuisella sadannalla.

Sadonkorjuu on 5–8 kuukauden kuluttua kylvöstä, kun kasvi kuivuu ja pudottaa lehtensä. Siemenet voidaan kerätä käsin tai mekaanisesti. Siemenet puidaan, puhdistetaan, kuivataan auringossa ja varastoidaan.

Kvinoa on kotoisin Andien seudulta Etelä-Amerikasta. Sitä on viljelty siellä noin 7 000 vuoden ajan, ja se on ollut merkittävä ravintokasvi 5 000 vuoden ajan. Inkavaltakunnassa kvinoa oli maissin jälkeen tärkein ravintokasvi. Kun espanjalaiset valloittivat Inkavaltakunnan vuonna 1532, he syrjäyttivät kvinoan, koska se oli inkoille uskonnollisesti tärkeä, ja nostivat perunan, härkäpavun, kauran ja ohran sen edelle. Kvinoan viljely oli vähäistä aina 1900-luvulle saakka, kunnes kuivuuskaudet nostivat seudun alkuperäiset, kuivuutta kestävät viljelykasvit taas suosioon.

Kestäväksi ja ravinteikkaaksi havaittu kvinoa nousi 1900-luvun lopulla Bolivian ja Perun merkittäväksi vientituotteeksi. Sitä kasvatetaan nykyisin laajalla alueella Kolumbiasta Chileen merenpinnan tasosta aina 3 800 metrin korkeuteen. Kvinoan viljelyä on aloiteltu myös muissa maanosissa, ja sen on havaittu sopeutuvan hyvin uusiin viljelyalueisiin. Suomessa Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus julkisti vuonna 2013, että se on 15 vuoden jalostuksella pystynyt tuottamaan kvinoalajikkeen, joka kestää myös Suomen pohjoista ilmastoa.

Kvinoan siemeniä voidaan syödä riisin tapaan keitettynä, tai aamiaismurojen tapaan. Siemenet voidaan jauhaa jauhoksi, josta tehdään hiutaleita, tortilloja, pannukakkuja, keksejä tai leipää. Kvinoaa voi myös kuumentaa popcornin tapaan ja käyttää olueksi. Lehdet voidaan käyttää pinaatin tavoin.

Kvinoaa käytetään myös karjan rehuna, ja siemenen tärkkelystä käytetään teollisuudessa. Kasvia on käytetty lisäksi esimerkiksi kipulääkkeenä, desinfiointiaineena ja hyönteiskarkotteena.

Kvinoan siemenet sisältävät runsaasti proteiinia (12–23 % kuivapainosta), ja myös niiden proteiinikoostumus on erinomainen. Kvinoa sisältää kaikkia ihmisen tarvitsemia välttämättömiä aminohappoja oikeassa suhteessa, mikä on harvinaista kasvikunnan tuotteissa.

Kvinoa sisältää runsaasti hiilihydraattia, lähinnä tärkkelystä, rasvoja, vitamiineja, kuten tiamiinia, foolihappoa, riboflaviinia ja C-vitamiinia, sekä kivennäisaineita, kuten kalsiumia, rautaa, sinkkiä, kuparia ja mangaania. Siinä on vain vähän fruktoosia ja glukoosia, minkä vuoksi sitä on suositeltu kakkostyypin diabeetikoille vehnän sijaan.

Kvinoa kiinnostaa länsimaissa keliakiaa sairastavia, koska se on luontaisesti gluteeniton. Jotkin kvinoalajikkeet aiheuttavat silti osalle keliaakikoista immuunipuolustuksen hyökkäyksen omia kudoksia vastaan sisältämiensä prolamiinien vuoksi.

Kvinoassa on antiravintoaineita, kuten saponiineja, fytiinihappoa ja tanniineja. Saponiineja on kvinoan kaikissa osissa, mutta eniten siemenen ulkokerroksessa. Saponiinit maistuvat kitkeriltä ja aiheuttavat myrkytysoireita. Toisaalta ne myös torjuvat lintuja ja hyönteisiä. Kvinoa luokitellaan kitkeräksi, jos siinä on yli 0,11 prosenttia saponiineja, ja makeaksi, jos saponiineja on vähemmän. Saponiinit voidaan poistaa kvinoasta huuhtelemalla, hankaamalla tai näiden yhdistelmällä.