Sokeriruoko – yllättävän moni erehtyy tässä

Sokeriruoko eli jalosokeriruoko (Saccharum officinarum) on heinäkasveihin kuuluva suurikokoinen viljelyskasvi. Sen kanssa samaan sukuun kuuluu taksonomisesta tulkinnasta riippuen 6–37 lajia. Eri lajien varsien pituus vaihtelee kahdesta kuuteen metriin. Lajit voivat risteytyä keskenään, ja tärkeimmät viljelyslajit ovatkin monimutkaisen jalostuksen tulosta.

Sokeriruokoa viljellään yli sadassa eri maassa, joista tärkeimpiä ovat Brasilia, Pakistan, Thaimaa, Intia ja Kiina. Yhteensä ne tuottavat yli puolet koko maailman sokeriruo'osta. Sokeri on kahden tärkeimmän vientituotteen joukossa 13 maassa. Sokeriruoko kuuluu kasvikunnan tehokkaimpiin yhteyttäjiin.

Sokeriruoko on korkea monivuotinen heinä. Korret kasvavat 3–6-metrisiksi ja 2–5 senttimetriä paksuiksi. Varressa on 20–40 solmua. Lehdet ovat 70–150 senttimetriä pitkiä ja 4–6 senttimetriä leveitä. Lehdet ovat teräväkärkisiä ja laidoiltaan terävän sahalaitaisia. Lehden kieleke on ripsireunainen ja 2–3 millimetriä pitkä.

Röyhykukinto on 50–100 senttimetriä pitkä. Kukinnon varret ovat suureksi osaksi kaljuja, mutta nivelkohdat pehmeäkarvaisia. Röyhyn muodostavat tertut ovat 10–25 senttimetriä pitkiä ja yksittäiset tähkylät 3,5–4 millimetriä pitkiä. Kaleet ovat pitkänpyöreitä ja väritykseltään keltaruskeita. Helpeet ovat kaleita lyhyempiä. Ulkohelve on suikea, sisähelve on tasasoukka ja vihneetön. Hedelmä on pitkänpyöreä jyvä.

Sokeriruoko kasvaa luontaisena Kaakkois-Aasiassa ja Tyynenmeren saarilla. Laji vaatii kasvaakseen trooppisen tai subtrooppisen ilmaston. Optimaalinen lämpötila on versomisvaiheessa 32–38 °C, kypsymisvaiheessa 12–14 °C. Sokeriruokoa esiintyy lähinnä alavilla alueilla ja rannikkoseuduilla, harvoin vuoristoisilla alueilla. Se menestyy monenlaisilla kasvupaikoilla, mutta tarvitsee kuitenkin suhteellisen paljon kosteutta.

Sokeriruoko on hyötykasvi, josta tuotetaan ruokosokeria, ruokosokerisiirappia, melassia, rommia ja vahaa. Useita kasvin osia voidaan tuoreena myös käyttää ravinnoksi sellaisenaan tai kypsennettynä. Varsista voidaan myös puristaa mehua ja tehdä likööriä. Sokeriruokoa on myös perinteisesti käytetty lääkekasvina monenlaisiin vaivoihin.

Sokeriruo'on korsia, joista neste on jo poistettu, voidaan käyttää polttoaineena tai kuitulähteenä paperin tai pahvin valmistuksessa. Kasvista on lisäksi valmistettu kyniä, mattoja, varjostimia ja olkikattoja. Sokeriruokoa käytetään myös koristekasvina, ja lisäksi kuivattuja röyhyjä käytetään koristeina ja osina kukka-asetelmia, usein värjättyinä.

Sadonkorjuu tapahtuu joko koneilla tai perinteisesti, etenkin kehitysmaissa käsin. Käsin korjattaessa pelto sytytetään ensin tuleen. Tuli polttaa lehdet ja osan korsia suojaavasta vahakerroksesta, mutta vesipitoiset juuret ja varret voidaan kerätä vahingoittumattomina.

Sokeriruokoa on viljelty kaakkoisessa Aasiassa tuhansia vuosia. Eurooppalaiset veivät kasvin myös Amerikan mantereille, ja 1500-luvulta eteenpäin Karibianmeren alueella tuotettiin laajamittaisesti sokeria. Kasvi on nykyäänkin tärkeä rahakasvi monilla trooppisilla seuduilla.

• 
  Sokeriruokopelto Madeiralla.
• 
  Sokeriruo'on polttaminen ennen sadonkorjuuta Queenslandissa, Australiassa, vuonna 1959.
• 
  Sokeriruo'on sadonkorjuuta Mauritiuksella.