Yksi yksityiskohta muutti kaiken – Stepa
Stepa on suomalainen rap-artisti. Hänen ensimmäinen studioalbuminsa MC julkaistiin Joku Roti Recordsin kautta vuonna 2008.

Stepa (oikealta nimeltään Joni Stenberg, s. 2. kesäkuuta 1987 Sodankylä) on suomalainen rap-artisti. Hänen ensimmäinen studioalbuminsa MC julkaistiin Joku Roti Recordsin kautta vuonna 2008. Toinen studioalbumi Made in Sodankylä vuonna 2010 myös Joku Rotin kautta. Tämän jälkeen hän on julkaissut kaksi studioalbumia Monsp Recordsin kautta: Ultramagneettinen vuonna 2014 ja Henget vuonna 2017. Stepa on vieraillut myös ahkerasti lukuisien muiden artistien julkaisuilla ja julkaissut Aren kanssa yhteislevyn ...ja naksuvat luupit vuonna 2012.
Vaikka Stepan musiikkia on luonnehdittu myönteiseksi, hänen omasta mielestään kappaleissa on paljon surua. Hän on kertonut pyrkivänsä sanoituksillaan voimaannuttamaan kuulijoita ja kuvannut tavoitteekseen maailman parantamisen tai ainakin kuulijan päivän piristämisen musiikkinsa avulla.
Ura
Uran alku

Stepan ensimmäinen julkaisu Aromii -mixtape julkaistiin omakustanteena vuonna 2007. Stepan ensimmäinen kokopitkä albumi MC julkaistiin 27. helmikuuta 2008 Joku Roti Records -levy-yhtiön julkaisemana. Ilmestymisviikollaan MC nousi sijalle 40 Suomen virallisella albumilistalla. Albumilla Stepa käsittelee arkipäiväisiä aiheita, kuten lapsuuden kommelluksia, naisten käsittämättömyyttä ja rahan tarvetta. Levy luo kontrastin Stepan aikaisempaan tuotantoon, joka tyylillisesti kumartaa gangsta rap -genrelle. Kaikkein mielikuvituksekkaimmissa gangsta-kappaleissa heittäydytään mukaan lottovoittajan ("Lottovoittaja") elämään.
2010-luku

Stepan toinen kokopitkä albumi Made in Sodankylä julkaistiin Joku Roti Recordsin kautta 17. maaliskuuta 2010. Se päätyi ilmestymisviikollaan sijalle 22 Suomen virallisella albumilistalla. Made in Sodankylän nimikkokappaleella "Made in Sodankylä" Stepa ottaa kantaa muun muassa Lapin tyhjenemiseen ja ihmisten muuttamiseen uusille asuinalueille. Albumin kappale "Kiviranta" puolestaan käsittelee Stepan nykyistä tilannetta ja hänen kotikulmiaan.
Stepa kertoi Summerin haastattelussa vuonna 2011 tekevänsä uutta albumia. Lisäksi hänen ja rap-artisti Aren yhteislevy ...ja naksuvat luupit julkaistiin 30. marraskuuta 2012. Albumi nousi 49. sijalle Suomen virallisella albumilistalla. Albumin kappaleista "Yhtä aikaa siellä täällä", "Syö papu jos oot nälkänen" ja "Sätkät tiskit breikit" on julkaistu musiikkivideot.
Stepan kolmas sooloalbumi Ultramagneettinen julkaistiin Monsp Recordsin kautta 4. huhtikuuta 2014. Se ylsi parhaimmillaan Suomen virallisen albumilistan viidennelle sijalle. Albumin ensimmäinen musiikkivideo "Gettounelmii" julkaistiin elokuussa 2013 ja toinen kappaleesta "Paha jäbä" maaliskuussa 2014. Kolmas musiikkivideo julkaistiin huhtikuussa 2014 kappaleesta "Rock n Roll Volkswagen" ja neljäs toukokuussa kappaleesta "Laineen Kaspereita".
Stepa julkaisi neljännen sooloalbuminsa Henget vuonna 2017 Monsp Recordsin kautta. Levyn kappaleiden aihepiiri on Stepan aiempaa tuotantoa vakavampaa. Levyä pidetään yhtenä Stepan parhaimmista, ja ilmestyessään se sai kiitosta elämänmyönteisestä lähestymistavasta.
Vuonna 2019 Stepa julkaisi Unelmien Teatteri -nimisen EP-triologian. Ensimmäinen osa ilmestyi vuoden huhtikuussa, toinen osa toukokuussa ja kolmas osa heinäkuussa. Tuotos erottuu Stepan aiemmista: pelkän hänelle perinteisen rap-musiikin sijaan siinä on vaikutteita muun muassa iskelmämusiikista, diskosta sekä indierockista. Unelmien teatteri-trilogian aikana Stepa halusi ottaa selkeän irtioton räpistä, sillä hän koki räpin genrerajojen ja yleisön odotusten rajoittavan hänen luovaa työtään. Trilogian myötä Stepa ottaa selvän irtioton räpin maskuliinisuudesta ja vie musiikkiaan musikaalisempaan suuntaan.
2020-luku
Vuonna 2021 Stepa allekirjoitti levytyssopimuksen PME Recordsin kanssa. Uuden levytyssopimuksen myötä Stepa julkaisi tuplasinkun kappaleesta Muhammad Ali, jonka b-puolella esiintyy yhtye nimeltä Heimo ilman menneisyyttä. Kappale julkaistiin periksiantamattoman nyrkkeilylegendan syntymäpäivänä 17.1. Stepa kertoi Klangin haastattelussa Muhammad Alin olevan hänen suurin esikuvansa. Kappaleen tuotannossa on mukana Stepan ja Satellite Storiesista tutun Jyri Pesosen lisäksi DJ Polarsoul. Kappaleesta on myös julkaistu sekä lyhytelokuva, että musiikkivideo.
Vuonna 2026 Stepa julkaisi kahdennentoista albuminsa Minä tiedän miksi häkkilintu laulaa. Albumin julkaisukiertue alkoi Varkaudesta, ja sen levyjulkaisukeikka järjestettiin Helsingin Tavastialla huhtikuussa 2026.
Stepan itsensä mukaan hänen suosionsa on rakentunut vähitellen pitkän uran aikana. Uransa alkuvaiheessa hän joutui tekemään keikkoja vähäisillä tuloilla, mutta vuoteen 2026 mennessä hän on pystynyt työskentelemään päätoimisena muusikkona tinkimättä taiteellisesta näkemyksestään.
Yksityiselämä
Stenberg syntyi ja varttui Sodankylässä Lapissa. Myöhemmin hän muutti Tornion Kivirantaan ja valmistui joulukuussa 2011 yhteisöpedagogiksi. Vuonna 2013 Stenberg muutti Ouluun päästyään opiskelemaan opettajaksi Oulun yliopistoon. Stepa valmistui Oulun yliopistosta vuonna 2020lähde?.
Stepa on maininnut suurimmiksi musiikillisiksi esikuvikseen Mos Defin, De La Soulin, Ice Cuben sekä Commonin.
Diskografia
Albumit
- MC (2008)
- Made in Sodankylä (2010)
- Stepa & Are: ...ja naksuvat luupit (2012)
- Ultramagneettinen (2014)
- Henget (2017)
- Rakkaus ylivoimainen (2021)
- Siistii räppii (2022)
- Stepa & Eevil Stöö: Et voi pysäyttää meitä (2023)
- Kodittomat (2023)
- Gettotekniikka (2024)
- Minä tiedän miksi häkkilintu laulaa (2026)
EP:t
- Unelmien teatteri, Vol. 1- EP (2019)
- Unelmien teatteri, Vol. 2- EP (2019)
- Unelmien teatteri, Vol. 3- EP (2019)
Mixtapet
- Aromii (2007)
Mukana kokoelmilla
- Lappi itsenäiseksi vol. 1 mixtape
Musiikkivideot
- Vapaapäivä (2008)
- Kaikki hyvin (2010)
- Yhtä aikaa siellä täällä (Stepa & Are) (2012)
- Syö papu jos oot nälkänen (Stepa & Are mukana Jodarok & Kriso-K) (2012)
- Sätkät tiskit breikit (Stepa & Are) (2012)
- Gettounelmii (2013)
- Hiljaa hyvä tulee (Gettomasa & Ruuben mukana Stepa, 2013)
- Mortteli" (DJ Polarsoul mukana Are & Eräkoira, 2013)
- Mist sä tuut? (JVG mukana Gracias, Paperi T, Juno, Stepa, Särre, Gasellit & Kube, 2014)
- Paha jäbä (2014)
- Rock n Roll Volkswagen (mukana Tanja Torvikoski, 2014)
- Laineen Kaspereita (2014)
- Sama jätkä (Gettomasa mukana Stepa, 2015)
- Muksut (2016)
- Kaunista ja Hyvää (2017)
- Mist sä tuut pt 2 (JVG mukana Gracias, Paperi T, Juno, Stepa, Särre, Gasellit & Kube, (2016)
- Ystäviä aina (2017)
- Oon 3 (mukana Are ja Nelli Milan)
- Helsinki (2019)
- Lasillinen vettä (2019)
- Muhammad Ali (2021)
- Siistii räppii (mukana Are, 2022)
- Päivä elämässä (mukana Gettomasa, 2022)
- TYH-MÄ (mukana Eevil Stöö, 2023)
- Kaikki mitä teen on rap (mukana Eevil Stöö, 2023)
- Sauna (2023)
- Tärkeä hetki suomiräpille (2025)
- Kaikki mitä tarvitset on sinulla ollut aina (2026)
- Intohimo (2026)
- Ystäväni ökö (Miten ihmeessä ihminen voi rakastaa koiraa) (2026)
- Elä ja anna toisten elää (2026)
- Hyviä sisimmässä (2026)
Vierailijana
| Artisti | Kappale | Albumilta | Muut vierailijat | Vuosi |
|---|---|---|---|---|
| Tykopaatti | "Ei sen kuulu kuplii" | Juomaripoika | 2007 | |
| Hannibal & Soppa | "Kaupunkilaiskanoja ja maalaisnautoja" | Meiän asia | Dim | 2007 |
| Giant Räbät | "Joku Roti Mafia" | 1. erä | Soppa & Tykopaatti | 2008 |
| Loost Koos | "Syntymäpäivät" | Ei väistetä jos ei tunneta | Aksim | 2008 |
| F. E. Stonela & J. P. Ovela | "Ihan jees" | Härmälän tyyli mixtape | 2008 | |
| Tykopaatti | "Bisset blossit" | Luopioisten luja | 2008 | |
| Hannibal & Joku Roti Mafia | "Tyhmä saa olla" | Streets of Nekala | Edorf & Ilari | 2009 |
| Niko & Tapsa | "Luottojäbiä" | Parhaita päiviä | 2009 | |
| Laiska Leppone | "Niinkö aina" | HuudiBoogie | Tykopaatti | 2009 |
| Juno | "Most Wanted" (bonus-/piiloraita) | V-Tyyli | 2010 | |
| Are | "Nollataan tilanne" | Jaalan elämää | 2010 | |
| Hannibal & Joku Roti Mafia | "Puuratti" | Ad Portas | Tykopaatti & Edorf | 2010 |
| Kemmuru | "How 2 Survive" | Meiltä puuttuu kaikki | Hannibal & Säkä | 2010 |
| Nopsajalka | "Matkamies" | Kuningas soundi | Leijonamieli & Are | 2010 |
| Raappana | "Aikasin heräämistä" | Maapallo | 2010 | |
| Jake the Break & Flam | "Koko päivän joka päivä" | Rattaat pyörimään | 2011 | |
| Big Baali & Tomigun | "Tännään ei jaksa" | Funkkia kiesiin | 2011 | |
| Jodarok | "Alaskaan" | Valvo viiteen nuku kolmeen | 2011 | |
| Sere | "Rullataan ilman renkaita" | Edustaa edustaa 3 | Are | 2011 |
| Chebaleba | "Vois olla huonomminki" | Himaa ennen hesarii | RicoWamos | 2011 |
| Saurus | "UFO" | Elossa | U.A.A.U. | 2011 |
| Olli-PA | "Hei ei kai toi nyt ole ookoo" | Myrsky | 2012 | |
| Laineen Kasperi | "Blaa blaa blaa" | Pako-Laine | 2012 | |
| Solonen & Kosola | "Supermies" | Kolmetoista kertaa kovempi ku kukaan | Are & HC Kives | 2013 |
| DJ Polarsoul | "Mortteli" | Pilvilinna | Are & Eräkoira | 2013 |
| Aivovuoto | "Saari" | Vihaa karkkia EP | Kriso K | 2013 |
| JVG | "Mist sä tuut?" | Voitolla yöhön | Gracias, Paperi T, Juno, Särre, Gasellit & Kube | 2014 |
| Tykopaatti | "Aivotuksii" | Bäk in bisnes | 2014 | |
| Gettomasa & Ruuben | "Hiljaa hyvä tulee" | Vellamo LP | 2014 | |
| Jeijjo & Nupi | "Lähiöpiknik" | NeO Olarista | 2014 | |
| Reino Nordin | "Parastaikaa" | Bongo Rock | 2014 | |
| Gettomasa | "Sama Jätkä" | Chosen One | 2015 | |
| Are | "Tykkään väittää vastaan" | Raaka ja leikkaamaton | 2015 | |
| Jontti | ”Minä olen minä” | Leipäjono | Tanja Torvikoski | 2017 |
| The Meänland | "Juuret" | The Meänland | 2019 |
Artikkeli perustuu Wikipedian sivuun Stepa (CC BY-SA 4.0). Otsikko on Ilta-Wikin muotoilema.


