Tästä nimestä puhutaan nyt: Suomen ruotsalainen kansanpuolue

Suomen ruotsalainen kansanpuolue (lyhenne RKP, ruots. Svenska folkpartiet i Finland, lyh. SFP) on suomalainen liberaali puolue, joka edustaa pääasiassa Suomen ruotsinkielistä väestönosaa eli suomenruotsalaisia. RKP:n nykyinen puheenjohtaja on Anders Adlercreutz ja puoluesihteeri Fredrik Guseff.

Euroopan parlamentissa RKP kuuluu RE-ryhmään. Tällä hetkellä RKP:lla on ryhmässä yksi meppi: Anna-Maja Henriksson.

RKP on saanut eduskuntavaaleissa sotien jälkeen kymmenkunta paikkaa. Suhteellisesta pienuudestaan huolimatta RKP on päässyt usein hallitukseen. Puolue on ollut mukana enemmistössä Suomen itsenäisyyden ajan hallituksista ja jokaisessa hallituksessa vuosina 1979–2015 ja vuodesta 2019 lähtien. Vuonna 2015 RKP jäi Sipilän hallituksen ulkopuolelle, mikä katkaisi puolueen 36 vuoden yhtäjaksoisen edustuksen hallituksessa.

RKP oli pitkään Suomen ainoa alueellinen puolue. Eduskuntavaaleihin 2007 RKP osallistui vain kaksikielisissä Helsingin, Uudenmaan, Vaasan ja Varsinais-Suomen vaalipiireissä. Eduskuntavaaleissa 2011 puolueella oli ensimmäisen kerran ehdokkaita Lapin vaalipiirissä. Ruotsalaiseen eduskuntaryhmään kuuluu perinteisesti myös Ahvenanmaan vaalipiirin edustaja, vaikka hän ei olisikaan RKP:n kansanedustaja. RKP on osallistunut yhä useammassa vaalipiirissä eduskuntavaaleihin, mutta puolue saa pääosan kannatuksestaan perinteisiltä kannatusalueiltaan. Aluevaaleissa puolueella on ollut ehdokkaita 16 hyvinvointialueella 21 alueesta ja jokaisella ek-vaalipiirin alueella.

RKP:n nuorisojärjestö on Svensk Ungdom, opiskelijajärjestö Liberaalit Opiskelijat LSK ja naisjärjestö Svenska Kvinnoförbundet. RKP:llä on viisi piirijärjestöä, joista Helsinki, Uusimaa, Turunmaa ja Pohjanmaa toimivat vaalipiiriensä alueilla. Muissa vaalipiireissä hajanaisesti toimivia osastoja yhdistää muun Suomen piiri.

Osa artikkelisarjaa
Liberalismi
Historia Valistus
Suuntaukset Anarkistinen Arvo Feministinen Kansallinen Klassinen Konservatiivinen Kolmas tie Libertarismi Minarkismi Oikeistolainen Panarkismi Radikalismi Radikaali keskusta Vasemmistolainen Vihreä Sosiaalinen Uusi Uskonnollinen Kristillinen Juutalainen
Käsitteet Avoin yhteiskunta Demokratia Kansalaisoikeudet Kansan suvereniteetti Kirkon ja valtion ero Laissez-faire Mahdollisuuksien tasa-arvo Sukupuoli Laki Markkinatalous Nonaggressio Näkymätön käsi Sekularismi Spontaani järjestys Talous Vapaus Kauppa Lehdistö Markkinat Sananvapaus Uskonto Yhteiskuntasopimus Yksityisomaisuus Yövartijavaltio
Filosofit Arnold Aron Badawi Bastiat Bard Berlin Bremer Burke Čapek Cassirer Collingwood Condorcet Constant Croce Chydenius Emerson Forsskål Friedman Geijer Guizot Hayek Hobhouse Humboldt Kant Keynes Locke Martineau Mill Milton Mises Montesquieu Norberg Nordström Nozick Ortega Paine Priestley Popper Rand Rawls Ricardo Say Sen Smith Spencer Spinoza Staël Tingsten Tocqueville Turgot Voltaire Weber Wollstonecraft
Poliitikot Acton Ahlmark Artigas Broglie Cavour Cobden Deák Ekman Gladstone Havel Jefferson Jenkins Juárez Kennedy King Kossuth Lamartine Levski Lincoln Lloyd George Macaulay Madison Mazzini Mechelin Miljukov Mommsen Ohlin Pearson Rathenau Roosevelt Sarmiento Staaff Ståhlberg Venizélos
Järjestöt ja puolueet ALDE EDP CALD IHEU ILFRY Liberaali internationaali LYMEC Uudistuva Eurooppa -ryhmä Kansallinen Kokoomus RKP
Lisää aiheesta Antiautoritarismi Antifasismi Antikommunismi Egalitarismi Empirismi Humanismi Individualismi Anarkistinen Kapitalismi Piraattiliike Poliittinen keskusta Prakseologia Progressivismi Taloudellinen vapaus Utilitarismi
n k m

Pääartikkeli: Liberalismi

RKP:n pääideologia on liberalismi. Periaateohjelmassaan vuodelta 2016 RKP nostaa arvoikseen ihmisten kunnioittamisen, yksilön vapaudet ja oikeudet, tasa-arvon sekä sosiaalisen ja globaalin vastuun. RKP:n puolueohjelman prioriteetteja ovat pohjoismaisuus ja kaksikielisyys.

RKP syntyi Ruotsalaisen puolueen pohjalle, joka puolusti pääosin ruotsinkielisen yläluokan asemaa. RKP:sta syntyi koko ruotsinkielistä väestöä puhutteleva liike. Vuonna 1919 valtiomuotokysymys johti puolueen jakautumiseen. Puolueen tasavaltalainen vähemmistö järjestäytyi ensin puolueen sisällä Ruotsalaiseksi Vasemmistoksi ja sittemmin omaksi puolueeksi vuonna 1931. Nimestään huolimatta ryhmittymä oli luonteeltaan ei-sosialistinen.

RKP on porvarillinen puolue, jonka sisältä löytyy niin liberaali, konservatiivinen kuin agraarikin siipi. Muihin eduskuntapuolueisiin verrattuna RKP:n ohjelmassa kielikysymys saa suurta huomiota. Monissa muissa kysymyksissä puolue on hyvin hajanainen, koska sillä on äänestäjiä pohjalaisista maanviljelijöistä eteläsuomalaisiin liberaaleihin.^lähde?

RKP on perinteisesti kannattanut vahvaa kaksikielisyyttä (Ahvenanmaata lukuun ottamatta), pohjoismaalaistyyppistä sosiaaliturvaa, ympäristöasioiden huomioon ottamista ja ruotsinkielisen vähemmistön oikeuksien takaamista ylipäätään. Europarlamentissa RKP kuuluu Euroopan liberaalidemokraattien liiton ryhmään. Puolue on ollut EU-yhdentymisen kannattaja, ja kesäkuussa 2016 se asettui kannattamaan Suomen Nato-jäsenyyttä.

RKP kannattaa markkinataloutta ja vapaata kilpailua. Veronalennukset lisäisivät sen mielestä ihmisten motivaatiota käydä töissä. Ulkopolitiikassa puolue on kannattanut perinteisesti pohjoismaista yhteistyötä.^lähde?

Puolueelle ominaista on ruotsin kielen aseman korostamisen lisäksi arvoliberalismi tiettyjen kysymysten kohdalla. RKP esimerkiksi kannattaa homo- ja lesbopareille yhtä laajaa adoptio-oikeutta kuin heteropareille. Tähän sisältyisi myös mahdollisuus ulkoiseen adoptioon. Homoparien sisäistä adoptio-oikeutta vastaan ei äänestänyt vuonna 2009 yksikään RKP:n kansanedustaja. Kuitenkin viisi RKP:n kansanedustajaa asettui tukemaan Minna Sirnön ehdottamaa seksin yleistä ostokieltoa vuonna 2006. Kolme puolueen edustajaa äänesti myös seksin myynnin kieltämisen puolesta.

Astrid Thors on arvostellut nuuskan myyntikieltoa, ja myös RKP:n eduskuntaryhmä on ajanut nuuskan laillistamista.

Puolueen aiempi puheenjohtaja Stefan Wallin on ilmoittanut RKP:n olevan perussuomalaisten vastavoima.

Kevään 2011 hallitusneuvotteluissa puolue vastusti talousrikosten rangaistusten koventamista. Samoissa neuvotteluissa RKP esitti harmaan talouden torjuntaa pohtineen työryhmän muistiosta poistettavaksi muun muassa kohtia, joissa viranomaisten välistä tiedonsaantia olisi vaadittu parannettavaksi ja hallintorekisteröityjä tilejä hallinnoivia pankkeja olisi velvoitettu selvittämään sijoittajien henkilöllisyys. Helsingin Sanomat piti RKP:n toimia harmaan talouden kitkemisen vesittämisenä, vaikkakin puolue sanookin pitävän talousrikollisuuden torjuntaa tärkeänä. Muistiota kommentoinut harmaan talouden tutkija Markku Hirvosen mielestä RKP:n kannat johtuivat puolueen taustavaikuttajista, kuten suursijoittajista.

1800-luvulla svekomanian poliittiseksi ilmentymäksi perustettiin Ruotsalainen puolue. Ruotsalainen puolue oli lähinnä parlamentaarikkojen ympärille muodostuva parlamentaarinen eliittipuolue, joka puolusti ruotsinkielisen yläluokan asemaa.

Suomen muututtua demokratiaksi puolue vaihtoi nimensä Ruotsalaiseksi kansanpuolueeksi. Kun fennomania oli sivistyksellisesti radikaali, mutta poliittisesti konservatiivinen liike, perustui svekomania pääasiassa liberaalille arvopohjalle. Valtaosa Liberaalisen puolueen jäsenistöstä siirtyi Ruotsalaiseen puolueeseen 1880-luvun aikana.

Ruotsalainen kansanpuolue perustettiin eduskuntauudistuksen jälkeen Helsingissä 20.–21. toukokuuta 1906, jolloin puolueen nimi muutettiin Svenska Folkpartietiksi. RKP:n ensimmäisen tavoiteohjelman painopiste oli ruotsinkielistä väestöä koskevissa kieli- ja sivistyskysymyksissä, minkä lisäksi puolue määritteli itsensä perustuslailliseksi ja kannatti laajennettua kansanedustusta.

Oleellista puolueohjelman kannalta oli nimikysymyksen ratkaiseminen kansanpuolue-ilmaisuun eikä ainoastaan kulttuuriliitoksi, jota oli myös ehdotettu. Sosiaalisen ohjelman osalta puolue päätyi väljään kompromissiin, joka yhdisti koko ruotsinkielistä väestöä mahdollisimman yhteisesti. Puolueen tavoitteena oli kieliryhmän kokoaminen yhteen ja yhtenäisen puolueen rakentaminen yhteiskuntaluokkaan katsomatta, ja tärkeimmäksi kysymykseksi nousi kielikysymys. RKP oli alkuvuosinaan konservatiivisin ja oikeistolaisin Suomen puolueista.

RKP sai vuoden 1910 vaaleissa historiansa korkeimman ääniosuuden (13,5 %) ja lähes kaikkien ruotsinkielisten äänet, mutta sen jälkeen puolueen suosio on laskenut ruotsinkielisen väestöpohjan kaventuessa. Sosiaalisista kysymyksistä muodostui puolueen pitkäaikainen kiistan ja erimielisyyden aihe. Puolueen perustajajäsen Axel Lille kannatti voimakkaan vapaamielistä ja reformiystävällistä linjaa, jota mukaillen puolue tarkisti linjaansa vuoden 1914 Loviisan puoluekokouksessa. Uusi ohjelma herätti kuitenkin alusta asti vastustusta ja hajotti puoluetta, joten se poistettiin puolueen linjauksista vuonna 1917. Vuonna 1917 RKP:n ohjelma muodostui kaksitahoiseksi, jossa se liittyi toisaalta suomalais-valtakunnallisiin ja toisaalta ruotsalais-kansallisiin tavoitteisiin.

Vuonna 1919 valtiomuotokysymys johti jakautumiseen RKP:ssa. Eduskuntaryhmä äänesti tasavaltaista hallitusmuotoesitystä vastaan, vaikka se kielelliseltä kannalta oli monarkistien aiempaa esitystä edullisempi. Hallitusmuodon säätääminen päätti ruotsalaisen separatismin kauden. Tasavaltalainen vähemmistö järjestäytyi ensin puolueen sisällä Ruotsalainen Vasemmisto-fraktioksi, joka myöhemmin (1931) jakautui omaksi puolueekseen. Nimestään huolimatta ryhmittymä oli olemukseltaan ei-sosialistinen.

1920-luvulla RKP:n puoluejohto joutui arvostelun kohteeksi niin oikeistokonservatiivien kuin taloudellisten intressipiirien toimesta. Arvostelun esittäjät halusivat antaa suurempaa painoa yhteistyön muodostamiseksi suomenkielisten porvaripiirien kuin ruotsalais-kansallisten turvallisuusvaatimusten läpiviemiselle. Puolueen kiinteyttä koetteli myös Ahvenanmaan kysymyksen jälkinäytös, ja RKP pyrki hälventämään ristiriitoja ja vakauttamaan sisäistä tilannetta. Puolueen ohjelmiin tuli mukaan kompromissiratkaisun ajatus, jossa opposition vaatimukset pyrittiin ottamaan huomioon kuitenkin pitäen kiinni yhdistävistä ohjelmakysymyksistä. Ideologisesti katsottuna liberalismin ajatus voimistui puolueessa. 1920-luvun ajanjaksolla RKP siirtyi kohti poliittista keskustaa.

Puolueen enemmistöön kuulunut oikeistosiipi tuki Lapuan liikkeen kommunisminvastaisia toimia, ja liike oli voimissaan RKP:n ydinkannatusalueella ruotsinkielisellä Pohjanmaalla. Talonpoikaismarssille osallistuneesta 12 000:sta talonpojasta noin 2 000 oli ruotsinkielisiä.

Ennen pitkää enimmäkseen IKL:n voimakkaan aitosuomalaisuuden sekä äärioikeiston nousun vuoksi RKP oli valmis tekemään yhteistyötä myös SDP:n kanssa, mikä tiivistyi maltillisesta porvaristosta ja sosiaalidemokraateista muodostuneessa rauhanoppositiossa. Lähentymiseen vaikutti osaltaan myös Risto Rytin sekä Väinö Tannerin poliittinen yhteistyökyky.

RKP siirtyi jatkosodan jälkeen kokonaisena ja varauksettomasti tukemaan J. K. Paasikiveä. Puolue pysyi yhtenäisenä suurissa poliittisissa kysymyksissä huolimatta sen aatteellisesta ja sosiaalisesta hajanaisuudesta. Kesän 1945 puoluekokouksen jälkeen RKP:tä johti Ralf Törngren.

RKP hyväksyi kesäkuussa 1964 uuden puolueohjelman, joka poikkesi suuresti edellisestä. Aktiivisimmin uuden ohjelman laatimista ajoivat puolueen nuorisojärjestön, Svensk Ungdomin, piirit. RKP:n uusi puolueohjelma poikkesi varhaisemmasta olemalla laaja, kaikkia poliittisen toiminnan alueita koskeva tavoitteiden ja vaatimusten, yhteiskunnallisten ongelmien ja niihin ehdotettujen ratkaisujen yksityiskohtainen esittely. Ohjelmassa ei myöskään rajoituta vain ruotsinkielistä kansanosaa koskeviin kysymyksiin.

Ideologisesti RKP tuli varsinkin talouspolitiikan osalta lähelle kokoomuksen porvarillista näkemystä. Sosiaali- ja terveyspolitiikan osalta puolueen ohjelma sisälsi eräitä hyvinkin "vasemmistosuuntaisia vaatimuksia". Puolue tosin poisti äänestyksen jälkeen luonteensa määrittelystä sanan porvarillinen, joka sillä ainoana puolueena ohjelmassa oli tähän asti vielä ollut.

Sittemmin hyvin yhteistyöhaluisen linjan omaksunut puolue on pienestä koostaan huolimatta olllut yhtäjaksoisesti mukana kaikissa Suomen hallituksissa vuosien 1975 ja 2015 välillä. Kun virkamieshallitukset ja SDP:n yksinään muodostama Paasion II hallitus jätetään laskematta, oli RKP kaikissa kokoomushallituksissa vuosien 1968 ja 2015 välillä. Kaikkiaan se on ollut mukana 53:ssa Suomen itsenäisyyden ajan 77:stä hallituksesta. Ainoa RKP:tä edustanut Suomen pääministeri on ollut puolueen silloinen puheenjohtaja Ralf Törngren, joka johti puolen vuoden ajan Törngrenin hallitusta vuonna 1954.

• 
  RKP:n tunnus 1996-2000.
• 
  RKP:n tunnus 2000-2006.
• 
  RKP:n tunnus 2006-2012.
• 
  RKP:n tunnus vuodesta 2012 lähtien.

Pääartikkeli: Ruotsalainen eduskuntaryhmä

Ruotsalaista kansanpuoluetta eduskunnassa edustaa Ruotsalainen eduskuntaryhmä. Eduskuntaryhmä toimii RKP:n kansanedustajien sekä Ahvenanmaan vaalipiirin kansanedustajan yhteistyöelimenä. Eduskuntaryhmän merkitys eduskuntatyössä on keskeinen: kokouksissa keskustellaan ajankohtaisista poliittisista kysymyksistä ja muodostetaan kantoja eduskunnan käsittelyssä olevaan asiaan. Ruotsalaisen eduskuntaryhmän valtiopäiväkaudella 2023–2027 muodostaa 10 kansanedustajaa. Ryhmän puheenjohtajana toimii kansanedustaja Otto Andersson.

RKP:n jäsenjärjestöjä ovat Svensk Ungdom, Svenska Kvinnoförbundet ja Svenska Seniorer i Finland.

RKP:n erityisyhdistyksiä ovat Intresseföreningen för barnfamiljer, Intresseföreningen för finlandssvenska teckenspråkiga, Kristet Samhällsansvar i Finland, Liberaalinen tulevaisuus, Liberalt initiativ, Multicultural Finland, Nätverk för tvåspråkiga i Finland, SFP i Bryssel, Svenska folkpartiets Moderater, Svenska framtidsförbundet ja Svenska löntagare.

RKP on liitetty moniin uutisiin koskien joukkoa säätiöitä, kuten esimerkiksi Kulturfonden, Svenska litteratursällskapet i Finland ja Stiftelsen för det tvåspråkiga Finland.

Tausta-aineisto

Lähteet:

Puolueen oman ilmoituksen mukaan vuonna 2002 RKP:lla oli 34 063 jäsentä, joista miehiä oli 17 572 ja naisia 16 491. Kauppalehden mukaan vuonna 2011 RKP:lla oli 28 000 jäsentä. Suomen väestöstä on ruotsinkielisiä 289 951 henkeä (5,4 %). Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa RKP:n kannatus puolestaan oli 4,28 prosenttia.

Vuoden 2025 puoluebarometrissa 50 prosentilla suomalaisista oli RKP:stä kielteinen yleiskuva ja 33 prosentilla myönteinen.

Vaalit	Johtaja	Kannatus		Paikat	+/–	Hallitus
		Äänet	%
1907	Axel Lille	112 267	12,6 %	24 / 200	UUSI	Senaatti
1908		103 146	12,74 %	25 / 200	1
1909		104 191	12,31 %	25 / 200	0
1910		107 121	13,53 %	26 / 200	1
1911		106 810	13,31 %	26 / 200	0
1913		94 672	13,07 %	25 / 200	1
1916		93 555	11,76 %	21 / 200	4
1917	Eric von Rettig	108 190	10,90 %	21 / 200	0	Svinhufvud I/Paasikivi I/Ingman I
1919		116 582	12,13 %	22 / 200	1	K. Castrén
						Oppositio
						Erich
1922		107 414	12,41 %	25 / 200	3	Oppositio
1924		105 733	12,03 %	23 / 200	2	Ingman II
						Oppositio
1927		111 005	12,20 %	24 / 200	1	Oppositio
1929		108 886	11,45 %	23 / 200	1	Oppositio
1930		113 318	10,03 %	20 / 200	3	Svinhufvud II/Sunila II
1933		115 433	10,42 %	21 / 200	1	Kivimäki
1936	Ernst von Born	131 440	11,20 %	21 / 200	0	Oppositio
						Cajander II
1939		124 720	9,61 %	18 / 200	3	Ryti I/Ryti II/Rangell/ Linkomies/U. Castrén/Paasikivi II
1945		134 106	7,90 %	14 / 200	4	Paasikivi III/Pekkala
1948	Ralf Törngren	137 981	7,34 %	13 / 200	1	Oppositio
						Kekkonen I
1951		130 524	7,20 %	14 / 200	1	Kekkonen II/Kekkonen III/ Kekkonen IV/Tuomioja
1954		135 768	6,76 %	12 / 200	2	Törngren
						Oppositio
						Fagerholm II/Sukselainen I
1958	Lars Erik Taxell	126 365	6,50 %	13 / 200	1	Fagerholm III/Sukselainen II
						Oppositio
1962		140 689	6,11 %	13 / 200	0	Karjalainen I/Virolainen
1966		134 832	5,69 %	11 / 200	2	Oppositio
						Koivisto I
1970	Jan-Magnus Jansson	135 465	5,34 %	11 / 200	0	Karjalainen II
						Oppositio
1972		130 407	5,06 %	9 / 200	2	Sorsa I
1975	Carl Olof Tallgren	128 211	4,66 %	9 / 200	0	Miettunen II/Miettunen III/Sorsa II
1979	Pär Stenbäck	122 418	4,23 %	9 / 200	0	Koivisto II/Sorsa III
1983		137 423	4,61 %	10 / 200	1	Sorsa IV
1987	Christoffer Taxell	152 597	5,30 %	12 / 200	2	Holkeri
1991	Ole Norrback	149 476	5,48 %	11 / 200	1	Aho
1995		142 874	5,14 %	11 / 200	0	Lipponen I
1999	Jan-Erik Enestam	137 330	5,12 %	11 / 200	0	Lipponen II
2003		128 824	4,61 %	8 / 200	3	Jäätteenmäki/Vanhanen I
2007	Stefan Wallin	126 520	4,57 %	9 / 200	1	Vanhanen II/Kiviniemi
2011		125 785	4,28 %	9 / 200	0	Katainen/Stubb
2015	Carl Haglund	144 802	4,9 %	9 / 200	0	Oppositio
2019	Anna-Maja Henriksson	139 640	4,5 %	9 / 200	0	Rinne/Marin
2023		133 518	4,3 %	9 / 200	0	Orpo

Huomiot

Vuosi	Valtuutettuja	Kannatus
1921	7  414 (porvarilliset ryhmät vaaliliitto)	326 302	55,5 %
1922	7  791 (porvarilliset ryhmät vaaliliitto)	318 945	59,8 %
1923	8  245 (porvarilliset ryhmät vaaliliitto)	308 398	62,0 %
1924	8  507 (porvarilliset ryhmät vaaliliitto)	287 137	61,1 %
1925	7  079 (porvarilliset ryhmät vaaliliitto)	375 777	59,0 %
1928	3  986 (porvarilliset ryhmät vaaliliitto)	320 335	42,6 %
1930	7 819 (porvarilliset ryhmät vaaliliitto)	474 355	62,07%
1933	7  815 (porvarilliset ryhmät vaaliliitto)	518 258	62,10%
1936	7  459 (porvarilliset ryhmät vaaliliitto)	581 114	62,36 %
1950		109 200	7,25 %
1953		120 544	6,85 %
1956		101 637	6,08 %
1960		124 024	6,32 %
1964		120 860	5,64 %
1968	754	126 902	5,60 %
1972	647	130 136	5,20 %
1976	673	126 189	4,70 %
1980	676	128 308	4,68 %
1984	701	137 837	5,11 %
1988	712	139 209	5,29 %
1992	664	133 633	5,02 %
1996	671	129 518	5,45 %
2000	644	113 170	5,09 %
2004	636	124 011	5,19 %
2008	511	119 896	4,70 %
2012	480	117 865	4,70 %
2017	471	125 518	4,9 %
2021	463	121 494	5,0 %
2025	452	112 922	4,7 %

Vuosi	Mepit	Äänet
1996	1 / 16	129 425	5,75 %
1999	1 / 16	84 153	6,77 %
2004	1 / 14	94 421	5,70 %
2009	1 / 13	101 453	6,09 %
2014	1 / 13	116 747	6,76 %
2019	1 / 13	116 033	6,34 %
2024	1 / 14	112 245	6,10 %

Vuosi	Valtuutetut	Äänet
2022	76	91 409	4,9 %
2025	71	98 097	5,0 %

Katso myös Luettelo RKP:n kansanedustajista

• Axel Lille (1906–1917)
• Eric von Rettig (1917–1934)
• Ernst von Born (1934–1945
• Ralf Törngren (1945–1955)
• Ernst von Born (1955–1956)
• Lars Erik Taxell (1956–1966)
• Jan-Magnus Jansson (1966–1973)
• Kristian Gestrin (1973–1974)
• Carl Olof Tallgren (1974–1977)
• Pär Stenbäck (1977–1985)
• Christoffer Taxell (1985–1990)
• Ole Norrback (1990–1998)
• Jan-Erik Enestam (1998–2006)
• Stefan Wallin (2006–2012)
• Carl Haglund (2012–2016)
• Anna-Maja Henriksson (2016–2024)
• Anders Adlercreutz (2024–)

• 1906–1913: Kristian von Alfthan
• 1920–1938: Rafael Colliander
• 1943–1947: Henrik Antell
• 1957–1971: Patrik Lilius
• 1971–1976: Henry Olander
• 1977–1980: Bengt Bergman
• 1981–1995: Peter Stenlund
• 1996–2001: Peter Heinström
• 2002–2005: Berth Sundström
• 2005–2010: Ulla Achrén
• 2010–2015: Johan Johansson
• 2016– Fredrik Guseff

• Anders Adlercreutz (puoluejohtaja, kansanedustaja, opetusministeri, entinen Eurooppa- ja omistajaohjausministeri)
• Otto Andersson (kansanedustaja)
• Sandra Bergqvist (kansanedustaja, entinen liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri)
• Eva Biaudet (kansanedustaja, entinen peruspalveluministeri)
• Christoffer Ingo (varakansanedustaja 2023–2024, kansanedustaja 2024–)
• Anders Norrback (kansanedustaja)
• Mikko Ollikainen (kansanedustaja)
• Joakim Strand (kansanedustaja, Eurooppa- ja omistajaohjausministeri)
• Henrik Wickström (kansanedustaja)

• Elisabeth Rehn (1995–1996)
• Astrid Thors (1996–2004)
• Henrik Lax (2004–2009)
• Carl Haglund (2009–2012)
• Nils Torvalds (2012–2024)
• Anna-Maja Henriksson (2024–)