Tim Cook: ura, jollaista ei enää tehdä
Timothy Donald ”Tim” Cook on yhdysvaltalainen yritysjohtaja, joka toimi Applen toimitusjohtajana Steve Jobsin jälkeen elokuusta 2011 elokuuhun 2026, jolloin hän…

Timothy Donald ”Tim” Cook (s. 1. marraskuuta 1960) on yhdysvaltalainen yritysjohtaja, joka toimi Applen toimitusjohtajana Steve Jobsin jälkeen elokuusta 2011 elokuuhun 2026, jolloin hän siirtyi hallituksen puheenjohtajaksi. Hän tuli yhtiön palvelukseen alun perin maaliskuussa 1998. Ennen toimitusjohtajanimitystä hän oli yhtiön operatiivinen johtaja. Cook on myös Niken hallituksen jäsen.
Ennen Applelle siirtymistä Cook työskenteli 12 vuotta IBM:llä ja sittemmin myös Compaqilla.
Cook toimi Applen virkaa tekevän toimitusjohtajan tehtävässä vuosina 2004, 2009 ja 2011, kun Jobs ei voinut terveyssyistä hoitaa kyseistä tehtävää. Julkisuudessa vähän esiintyneen Cookin ei yleensä arveltu seuraavan Jobsia toimitusjohtajana, vaan seuraajaksi arveltiin Jonathan Iveä.
Cookia kuvataan vaatimattomammaksi ja kaunopuheisemmaksi kuin Jobs. Hän on vähäpuheinen eikä esiintyjänä karismaattinen, mutta häntä pidetään kuitenkin hyvänä puhujana.
Applen Cookille lupaamat palkat ja palkkiot olivat arvoltaan yhteensä 378 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Vuonna 2012 hän oli maailman parhaiten palkattu toimitusjohtaja.
Applen johdossa ei tapahtunut Cookin toimitusjohtajuuden aikana suuria muutoksia. Se koostui vuonna 2024 suurimmaksi osaksi samoista henkilöistä, joiden kanssa Cook oli työskentellyt Jobsin ollessa toimitusjohtajana.
Yksityiselämä
Cook ilmoitti 30. lokakuuta 2014 olevansa homoseksuaali. Cook oli ensimmäinen Fortune 500 -yrityksen toimitusjohtaja, joka on julkisesti kertonut homoseksuaalisuudestaan. Maaliskuussa 2015 Cook kertoi aikovansa lahjoittaa omaisuutensa hyväntekeväisyyteen.
Artikkeli perustuu Wikipedian sivuun Tim Cook (CC BY-SA 4.0). Otsikko on Ilta-Wikin muotoilema.


