tiistaina 22. syyskuuta
TIEDE

Tukkasotka – ja syy, miksi sinne kannattaa mennä

Tukkasotka on keskikokoinen sukeltajasorsa. Se pesii lauhkeilla ja pohjoisilla Euraasian alueilla ja silloin tällöin sitä tavataan myös Pohjois-Amerikassa.

Tukkasotka. Kuva: Wikimedia Commons.
ääntelyä

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Tukkasotkan munia.
Talvella tukkasotkat kokoontuvat usein suuriksi parviksi. 2 000 tukkasotkaa lepäämässä Ystadin satamassa tammikuussa 2016.
Tukkasotka

Tukkasotka (Aythya fuligula) on keskikokoinen sukeltajasorsa. Se pesii lauhkeilla ja pohjoisilla Euraasian alueilla ja silloin tällöin sitä tavataan myös Pohjois-Amerikassa.

Koko ja ulkonäkö

Tukkasotkan keskimääräinen pituus on 44 senttimetriä. Aikuinen koiras on kokomusta lukuun ottamatta valkoisia kylkiä ja siniharmaata nokkaa sekä siipien valkeita juovia. Sillä on lajille tyypillinen ja nimen antanut töyhtö päässä. Myöhäiskesäpuvussa koiras muistuttaa tummaa naarasta. Aikuinen naaras on ruskea ja sillä on vaaleammat kyljet. Sen saattaa helposti sekoittaa toisten sukeltajalajien naaraisiin. Tukkasotkanaaraalla on mitättömän pieni töyhtö ja toisinaan nokan tyven ympärillä on vaalea alue, joka ei kuitenkaan ole yhtä suuri ja yhtä valkea kuin lapasotkalla. Lennossa siiven yläpuolella takareunassa näkyy valkoinen, leveä lähes koko siiven mittainen siipijuova kuten lapasotkalla. Siivet ovat alta valkoiset toisin kuin telkällä. Tukkasotkan nokan kärki on laajalti musta, mutta lapasotkalla vain kärjen ”kynsiosa”. Silmän värikalvo on keltainen. Koiraan soidinäänet ovat hyvin pehmeitä vihellyksiä. Naaraan ääni on korisevaa.

Vanhin suomalainen rengastettu tukkasotka on ollut 12 vuotta 5 kuukautta vanha. Euroopan vanhin on ollut sveitsiläinen 20 vuotta 4 kuukautta vanha sotka.

Levinneisyys

Tukkasotka on muuttolintu ja sitä tavataan talvehtimisalueillaan leudossa Etelä- ja Länsi-Euroopassa sekä eteläisessä Aasiassa suurina parvina erilaisilla vesialueilla. Runsaslukuisen tukkasotkan maailmanpopulaation kooksi arvellaan 2,6–2,9 miljoonaa yksilöä. 1990-luvun lopulla Suomen tukkasotkakannaksi arvioitiin 120 000 paria, mutta vuosina 2013–2018 enää 34 000–80 000 paria. Vuoden 2024 kannanarvion mukaan Suomessa pesii 47 000–66 000 paria.

Euroopan unionin alueella arvioitiin raportointikaudella 2013–2018 pesineen 166 000 – 288 000 paria, joista eniten Ruotsissa (53 000 – 93 000 paria) ja Suomessa. Euroopassa laji on luokiteltu silmälläpidettäväksi, sillä sen kanta on 18 vuodessa pienentynyt 25 prosentilla. Euroopan tukkasotkista pesii Suomessa suhteellisen suuri osuus, noin 8 prosenttia. Koilliseen Pohjois-Amerikkaan tukkasotkia tulee Euroopasta ja Islannista tai Alaskaan ja länsirannikolle Aasiasta.

Tukkasotka on Suomessa luokiteltu vuodesta 2015 erittäin uhanalaiseksi; vielä vuonna 2000 elinvoimainen laji on taantunut nopeasti etenkin lintukosteikoiden umpeenkasvun vuoksi. Lintu kuuluu silti Suomessa metsästettäviin lajeihin.

Elinympäristö

Tukkasotkat pesivät rehevöityneillä järvillä, merensaaristossa ja vesijättömailla. Laji hakeutuu mielellään pesimään lokkilintujen yhdyskuntiin.

Lisääntyminen

Tukkasotkat parittelevat kevään tienoilla. Pesä on lähellä rantaa kasvillisuuden suojassa. Naaras munii noin 10 munaa toukokuun lopulla-kesäkuun alussa, ja hautoo 3½ viikkoa. Joskus muninta alkaa vasta heinäkuussa ja elokuun alussa voi vielä tavata aivan pieniä poikasia. Untuvikot ovat ruskean ja kellahtavan kirjavia. Poikaset oppivat lentämään 7-viikkoisina. Usein kaksi naarasta munii samaan pesään, jolloin munia voi olla jopa 20-30. Tukkasotka pesii useimmiten lokkien ja tiirojen yhdyskuntien lähistölle, sillä lokit ja tiirat suojelevat erinomaisesti pesimäaluettaan, jolloin tukkasotkan pesä on paremmassa turvassa kuin jos se pesisi yksin. Yli puolet tukkasotkan poikasista menehtyy ensimmäisen elinvuoden aikana.

Ravinto

Ravinnon tukkasotka hankkii sukeltamalla. Ne syövät simpukoita, vesihyönteisiä ja kasveja. Toisinaan syönti jatkuu koko yön.

Artikkeli perustuu Wikipedian sivuun Tukkasotka (CC BY-SA 4.0). Otsikko on Ilta-Wikin muotoilema.

Lue myös