tiistaina 22. syyskuuta
VIIHDE

Alle porte del sole – näin kaikki alkoi

Alle porte del sole on italialaisen laulaja Gigliola Cinquettin single vuodelta 1973.

Alle porte del sole. Kuva: Wikimedia Commons.

Musiikkinäyte
Alle porte del sole
Alle 10%:n näyte kappaleesta.

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Alle porte del sole on italialaisen laulaja Gigliola Cinquettin single vuodelta 1973. Popmusiikkia edustava kappale kertoo rakastuneesta naisesta, joka epäröi sitoutua suhteeseen. Kappaleen lopussa hän antautuu tunteilleen ja alkaa haaveilla yhteisestä kodista ja ”tuhannesta” lapsesta. Sävellyksessä vuorottelevat hitaat ja painostavat sekä nopeat ja iloiset kohdat.

”Alle porte del sole” oli Italiassa listaykkönen yhdeksän viikkoa, mikä teki siitä erään vuoden 1974 suosituimmista kappaleista. Samana vuonna Al Martino levytti kappaleen nimellä ”To the Door of the Sun”. Englanninkielinen versio oli kansainvälinen hitti, jonka myös Cinquetti sittemmin levytti. Suomessa kappale muistetaan Chrisse Johanssonin sanoittamana ja Katri Helenan laulamana iskelmänä ”Vasten auringon siltaa”.

Alkuperäinen versio

Italialainen poplaulaja Gigliola Cinquetti nousi kansainväliseen tähteyteen voitettuaan Eurovision laulukilpailut vuonna 1964. 1960-luvun lopussa ja 1970-luvun alussa hän julkaisi hittisinglen lähes vuosittain.

Myös ”Alle porte del sole” menestyi hyvin; se voitti vuoden 1973 parhaan kappaleen palkinnon Rai 1:n Canzonissima-musiikkiohjelmassa. Cinquetti oli jatkuvan työskentelyn uuvuttama eikä aluksi uskonut mahdollisuuksiinsa vaan ilmoittautui mukaan lähinnä näkyvyyden toivossa. Kilpailun aikana häntä pyydettiin puhelimeen, mutta tämä paljastui tekosyyksi. Todellisuudessa Cinquetti haluttiin syrjemmälle, jotta hänelle voitaisiin kertoa voitosta. Yllätysvoiton takana oli lähinnä Mario Panzerin säveltämä omalaatuinen melodia. Muut kilpailun osallistujat protestoivatkin Cinquettin saaneen kaiken valmiina.

”Alle porte del solen” säveltäjiksi ja sanoittajiksi on merkitty Corrado Conti, Daniele Pace, Lorenzo Pilat ja Mario Panzeri. Heistä Panzeri, Pilat ja Pace olivat tehneet Cinquettille kappaleita jo pitkään. Orkesterisovituksesta vastasi kapellimestari Franco Monaldi. B-puolena oli ”Mister Chipp” -niminen kappale.

”Alle porte del sole” pysyi Italian singlelistan kärjessä helmi- ja maaliskuun 1974, mikä teki siitä listaykkösviikoilla mitattuna koko vuoden kolmanneksi suosituimman kappaleen. Italian ohella kappale menestyi ainakin Belgiassa, missä se käväisi Vallonian singlelistan sijalla 49. Single julkaistiin myös useissa muissa maissa, kuten Britanniassa, Ranskassa, Saksassa ja Yhdysvalloissa.

Listasijoitukset

Valtio Korkein sijoitus Listaviikot Lähde
 Italia 1. 9 (1. sija)
 Vallonia 49. 1

To the Door of the Sun

Yhdysvaltalainen Al Martino levytti ”Alle porte del solen” nimellä ”To the Door of the Sun”. Käännöskappale julkaistiin sekä singlenä (1974) että samannimisen albumin avausraitana (1975). Englanninkielisen sanoituksen kirjoitti Norman Newell. Single oli eräs Martinon menestyneimmistä. Se pysyi Billboardin Hot 100 -listalla 16 viikkoa ja oli parhaimmillaan sijalla 17. Myös Australiassa ja Kanadassa kappale saavutti listamenestystä. Australiassa se oli koko vuoden suosituimpia singlejä.

Myös Cinquetti levytti kappaleen englanninkielisillä sanoituksilla. Sen B-puolena oli alkuperäinen italiankielinen versio. Tämä versio menestyi hyvin Etelä-Afrikassa, missä se nousi loppuvuodesta 1974 sijalle 6 ja pysyi singlelistalla yhteensä 12 viikkoa. Säestys on Cinquettin italian- ja englanninkielisissä versioissa sama, ja vain lauluraita on vaihdettu.

Listasijoitukset (Al Martino)

Valtio Korkein sijoitus Päivämäärä Lähde
 Australia 13. 1975-04-14
 Kanada 44. 1975-03-29
 Yhdysvallat 17. 1975-03-15

Listasijoitukset (Gigliola Cinquetti)

Valtio Korkein sijoitus Päivämäärä Lähde
Etelä-Afrikka 6. 1974-12-06

Vasten auringon siltaa

Vuonna 1974 ”Alle porte del solen” levytti myös Katri Helena ”Vasten auringon siltaa” -nimisenä suomennoksena, jonka Scandia julkaisi singlenä. Suomenkieliset sanat kirjoitti Chrisse Johansson. B-puolena oli ”Ilman sua en kestä päivääkään” eli The Carpentersin ”I Won’t Last a Day Without You”. Kappale on Katri Helenan tunnetuimpia.

Suurin osa suomenkielisistä menestyskappaleista oli 1970-luvun alussa käännösiskelmiä. Niitä varten suomalaiset levy-yhtiöt seurasivat tarkoin, mitkä kappaleet menestyivät kansainvälisillä soittolistoilla. Johanssonilla oli vapaa-ajallaan tapana kuunnella ulkomaisia levyjä ja erityisesti italialaista musiikkia. Hän toi ”Alle porte del solen” Suomeen tuliaisena Italian-lomamatkaltaan ja valitsi esittäjäksi Katri Helenan heidän aiemman yhteistyönsä sekä laulajan ”valoisan persoonan” vuoksi. Suomenkieliset sanat jalkapalloa harrastanut Johansson kirjoitti aamuyöllä palattuaan HJK:n järjestämistä juhlista.

Erin levytti Vain elämää -ohjelman tiimoilta Katri Helenan kappaleesta oman versionsa vuonna 2012. Se oli parhaimmillaan singlelistan sijalla 15 ja latauslistan sijalla 9.

Artikkeli perustuu Wikipedian sivuun Alle porte del sole (CC BY-SA 4.0). Otsikko on Ilta-Wikin muotoilema.

Lue myös